Medialukutaito – medioiden hyödyntäminen opetuksessa

Media on ymmärrettävä hyvin laajasti. Media sitoo ihmiset julkisuuteen, toisiinsa, teknologiaan ja laitteisiin. Internetin yleistymisen ja mobiiliteknologian kehittyessä medioiden rajat ovat hämärtyneet, siksi median käsittäminen eri viestintävälineistä koostuvaksi alueeksi ole enää mielekästä. Media on nykyisin vuorovaikutusta ja keskinäistä viestintää ihmisten välillä. (Seppänen & Väliverronen 2012).

Arjesta on tullut mediavälitteistä eli arki on medioitunut (Lehtonen 2001, 15). Median toiminnan ja uusien ilmentyminen ymmärtäminen vaatii oman mediakokemuksen pohtimista ja näkemistä osana laajempaa kulttuurista jäsentymistä. Mediakasvatuksen tutkijat pitävä oman mediasuhteen arviointia ja reflektointia mediakasvatuksen ydinalueena (Herkman 2007, Merilampi 2014) Siksi myös opettajilla on tärkeä rooli, sillä he voivat kasvattaa nuoria arvioimaan omaa mediasuhdettaan ja –kokemuksiaan. Mediakasvatuksen tavoitteena on opettaa medialukutaitoa, lukutaidon kehitystä ohjaavat kuvaruudun tuleminen hallitsevaksi viestintävälineeksi kirjan sijaan. Nämä siirtymät muuttavat ihmisten tapoja olla yhteydessä toisiinsa ja yhteiskunnan valtarakenteisiin. Tekstin lukeminen muuttuu, kun tietokoneen tai älypuhelimen näytöllä tekstin visuaalisia puolia kuten fontteja ja kehyksiä korostetaan (Kress 2003) Digitaalisten medioiden tulo vaatii uusia lukutaitoja. Uudet lukutaidot ovat osa digitaalista kulttuuria, jossa digiaineisto tai materiaali voidaan jakaa esimerkiksi reaaliaikaisesti Internetin välityksellä. Medialukutaito korostaa yhteisöllisyyttä, jakamista, hajautettua asiantuntijuutta ja ihmisten mahdollisuutta muokata tekstejä sekä tuottaa merkityksiä yhdessä. (Lankshear & Knobel 2011, 55-58). Medialukutaito syntyy nuorten, kasvattajien ja asiantuntijoiden vuorovaikutuksen tuloksena osana nuorten mediakulttuurista arkea. Medialukeminen on vuorovaikutusta, jossa osallistujat keskustelevat toistensa kanssa, punnitsevat eri vaihtoehtoja ja edistävät mediakulttuurin mahdollisuuksia hyvään. (Kupiainen & Sintonen, 2009, 32)

Mediakasvatus tulisikin siis perustua dialogisuuteen, siksi opetuksessa on tärkeätä hyödyntää oppilaiden omia kokemuksia aiheesta. Dialogisessa opetuksessa ja oppimisessa tieto ymmärretään dialektiseksi ja konstruktoiduksi, joka syntyy oppimisprosessissa. Dialogisuus tarkoittaa myös sitä, että kaikki mukaan lukien opettaja ovat oppijoita. Dialoginen mediakasvatus ei opeta oppilaille, miten asiat ovat, vaan korostaa, että todellisuus on avoin ja muutettavissa. Asiantuntijuus rakentuu avoimuuden, vastavuoroisuuden ja luottavaisuuden perustalle. Asiantuntija ei hallitse muuttuvaa maailmaa omalla tiedollaan, vaan osaa arvioida muiden tuottamaa tietoa ja omaansa kriittisesti. Kriittisyys tarkoittaa tässä yhteydessä, että asiantuntija ymmärtää, että tieto tuotetaan sosiaalisesti osana tietyssä yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Tietoa myös tulkitaan ja käytetään erilaisissa yhteyksissä. (Suoranta & Moisio 2006, 52)

Opettamallani Digitaalinen palvelumuotoilu –kurssilla dialoginen mediakasvatus tuli esille hyvin konkreettisesti dialogisena mediakasvatuksena. Tunnin aiheena oli digitaalinen palvelupolku ja välineitä sen kehittämiseen. Kävimme läpi digitaalisen palvelupolun vaiheita teorian avulla. Lisäksi kävimme läpi sitä, miten erilaiset viestintäkanavat toimisivat saumattomasti yhteen antaen kaikki samanlaisen asiakaskokemuksen. Teoreettisen osuuden jälkeen toteutimme työpajan, jossa opiskelijat rakensivat digitaalisen palvelupolun omasta harjoitustyöstään. Opiskelijat asettuivat asiakkaan asemaan kokeakseen digitaalisen palvelupolun etukäteen tekemiensä konseptien mukaan. Tässä vaiheessa opiskelijoiden tuli pohtia eri medioita kriittisesti ja pohtia, missä kanavissa he haluavat olla esillä ja mihin he panostavat. Heidän piti myös pohtia, minkälaista viestiä he haluavat eri kanavilla välittää. Opiskelijat esittivät työpajan toteutuksen, josta kaikki opiskelijat ja mukaan lukien opettaja oppivat hyödyntämään eri kanavissa viestimistä. Tunti jatkui seuraavaksi digitaalisten asiakaskokemusten strategian määrittämisellä. Käsittelimme tunnilla digitaalista ajattelutapaa, joka on filosofia, jonka tarkoituksena on nähdä ja ratkaista laajat suuntaukset ja mahdollisuudet esimerkiksi digitaalisen asiakaspolun elinkaaren ajalta.

Tämän jälkeen kävimme läpi digitaalisen palvelumuotoilun välineitä, esimerkiksi prototyökalua Proto.io, Marvelapp, JustinMind, Origami Studio, digitaalisia tuotesuunnitelualustoja Invision, AutoDesk, Tallyfyl sekä käyttäjän tarina polun rakentamista Visual Paradigmilla. Opiskelijat valitsivat itse, mitä alustaa haluava kokeilla. Opiskelijoilla oli 20 minuuttia aikaa tutkia ja kokeilla digitaalisen palvelumuotoilun ilmaisia sovelluksia, jonka jälkeen kävimme sovelluksia yhdessä läpi. Opetus oli dialogista, yhdessä oppimista, opimme hyviä ja huonoja puolia sovelluksista. Opiskelijat innostuivat nimenomaan dialogisesta opettamisesta, johon heidät oli otettu mukaan asiantuntijaroolissa. He myös hakivat sovelluksista tietoa mikä madalsi kynnystä käyttää sovelluksia jatkossakin. Syvällinen ohjelmien opetus olisi vaatinut enemmän tunteja ja niiden kokeileminen herätti kiinnostuksen sovelluksia kohtaan. Sovelluksien käyttämisen oppii vain käyttämällä samoin kuin medioiden mukaan ottamisen opetuksen käytänteisiin. Itse haluan oppia hyödyntämään jatkossakin Marvelin prototyökalua, siksi tämä oli oppimiskokemus myös itselleni.

Lähteet

Herkman, J. (2007) Kriittinen mediakasvatus. Vastapaino: Tampere.

Kress, G. (2003) Literacy in the New Media Age. Routledge: London.

Kupiainen, R. & Sintonen, S. (2009) Medialukutaidot, osallisuus, mediakasvatus. Palmenia – Helsinki University press: Helsinki.

Lankshear, C. & Knobel, M. (2011) New Literacies: Everyday Practices and Social

Learning. Maidenhead: Open University Press.

Lehtonen, M. (2001) Post scriptum: Kirja meditoitumisen aikakaudella. Vastapaino: Tampere.

Merilampi, R-S. (2014) Mediakasvatuksen perusteet. Avain: Helsinki.

Seppänen, J. & Väliverronen, E. (2012): Mediayhteiskunta. Vastapaino: Tampere.

Suoranta, J. & Moisio, O-P. (2006) Critical Pedagogy as Collective Social Expertise. International Journal of Progressive Education 2(3). Artikkeli Sivut 47-64.