Eettisiä taitoja pitää harjoitella, myös opettajien on hyvä kehittää omaa eettistä ajatteluaan. Clarkeburn (2006) näkee etiikan ymmärtämisen taitona, joka mahdollistaa etiikan opettamisen. Etiikan tehtävä tieteenalana on tarkastella käsityksiä oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Etiikka tarkastelee tekojen seurauksia, valintoja ja velvollisuuksia sekä elämän mielekkyyttä. (Yrjönsuuri 1996, 10-11) Saarisen (1994) mukaan, etiikka voidaan jakaa deskriptiivis-analyyttiseen, normatiiviseen ja metaetiikkaan. Deskriptiivis-analyyttinen etiikka pyrkii erilaisten eettisten järjestelmien ja ajattelutapojen kuvailuun, erittelyyn ja vertailuun. Aineistona voivat olla tavallisten ihmisten ajatukset, ja lähestymistapa voi olla empiirinen ja monitieteinen, esimerkiksi psykologiaa hyödyntävä. Normatiivinen etiikka taas on syntynyt filosofien tarpeesta ottaa kantaa siihen, millaista on hyvä elämä. Metaetiikka tutkii itse etiikan luonnetta ja perusteita (Saarinen 1994, 254-255). Lindqvist (2000, 18-20) jakaa etiikan neljään tasoon 1) yksilötasolle kuuluvat hyve, omatunto, vastuu ja moraalinen eheys eli moraalinen selkäranka. 2) suhdetasoon liittyvät vastavuoroisuus ja kohtaaminen, vihollisuus ja kumppanuus, kokemukset ihmissuhteista, mielikuvista, tunteista ja tarinoista suhteessa itsen ja toisten välillä. 3) Yhteisötasossa korostuu ihmisten riippuvuus toisistaan, jossa yhteisö muokkaa persoonallisuuttamme pienestä pitäen. Yhteisöetiikkaa ovat sopimusten, rajojen, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon teemat. 4) Etiikan kosmisella tasolla liikutaan puhuttaessa elämän tarkoituksesta, evoluutiosta, kollektiivisesta alitajunnasta, myyteistä ja traditioista.
Sekä kongnitiivisella että sosiaalisella tasolla opettajat ja oppilaat joutuvat työskentelemään jatkuvasti eettisten periaatteiden ja sääntöjen kanssa, ja samalla tapahtuu eettistä kehitystä. Kognitiivis-kehityksellinen teoria lähtee jokaisen yksilöllisestä kehittymisestä kohti autonomiaa ja rationaalista käyttäytymistä. Tässä yksilöllisessä kehittymisessä tarvitaan kasvatusta, joka pääosin perustuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tulevista kokemuksista. Näitä kokemuksia syntyy, kun kasvatusyhteisössä ratkaistaan yhdessä eettisiä ongelmia sekä kasvatetaan myönteistä suhdetta kasvatusyhteisöön. Eettinen kehitys on ensin yhteisön sääntöjen ja käytäntöjen omaksumista, sitten yksilön omien kestävien eettisten periaatteiden löytämistä. Eettiseen kehitykseen kuuluu myös progressiivinen suhtautuminen yhteisön sääntöihin ja käytäntöihin sekä yhteisiin että omiin eettisiin periaatteisiin. Eettinen ajattelu ja toiminta elää, muuttuu ja korjaa itseään, kun siinä ilmenee epäkohtia. (Martikainen 2005, 43, Rest ym. 1999 ja Narvaez ym. 1999) Kuten korkeakoulussa kongnitiivis-kehityksellinen lähestymistapa kiinnittää huomion yksilön ajattelutapojen kehittymiseen niin, että yksilö itse prosessoi moraaliaan.
Billington (2003, 312-313) ehdottaa, että eettistä kehitystä tukevan moraalisen kasvatuksen tavoitteita olisivat opettaa kriittistä ajattelua ja toimintaa purkamalla esimerkiksi erilaisia tabuja ja mielikuvia, jotka vaikuttavat käyttäytymiseemme. Meidän tulisi olla tietoisia olemassa olevista yhteisistä pelisäännöistä, joihin kaikkien täytyisi sopeutua (suurin osa kannatta yhteisöllisyyttä, ystävällisyyttä, vähemmistöjen oikeuksia, ympäristön suojelua ja yksilön vapautta). Billingtonin mielestä meidän tulisi tehdä näkyväksi arvoja ja pyrkiä ymmärtämään myös tuleville sukupolville tulevaisuuden muutoksia arvoissa ja auttaa heitä varautumaan suhtautumista niihin. Tarkoitus on myös valmistautua tekemään vastuullisia päätöksiä nuoruuden identiteetin etsinnän pyörteissä, kuluttajana ja olemaan mahdollistamassa rakentavia muutoksia yhteiskunnassa. Billingtonin (2003) ajatukset suuntaavat huomion eettiseen kehitykseen ja tapoihin, joilla voitaisiin edistää eettistä kehitystä.
Sockettin (1993, 11) mukaan opettajan tehtävä on edistää toisten oppimista kasvatuksellisessa ja koulutuksellisessa mielessä. Opettajan tehtävänä on huolehtia yksiöllisen oppijan kehityksestä persoonan ja oppijan oppimisen kohteena olevan alueen osaamisesta. Omalla kurssillani "Digitaalinen palvelumuotoilu" jaoin tunnin alussa tyhjät pelikortit ja pyysin opiskelijoita kirjoittamaan siihen, mitä heille jäi mieleen kyseisestä kerrasta. Jokainen opiskelija kertoi tunnin lopulla, mitä heille jäi mieleen ja tämä myös toimi kertauksena oppitunnin jälkeen. Tämä johti myös siihen, että tunnin jälkeen opiskelijat tulivat helpommin kyselemään yksilöllistä palautetta harjoitustyön edistämiseen. Räsänen (1998, 33-34) näkee, että opettajuuteen liitetään asioiden opettamisen lisäksi myös eettisen kasvatuksen vaatimus. Opettajan pitää kyetä vaikuttamaan positiivisesti oppijoiden moraaliseen käyttäytymiseen. Eettisten kysymysten käsittely, arvokeskustelu ja moraalinen pohdinta on nähty tärkeiksi asioiksi koulun ja opettajan ammatin kehittymisessä. (Räsänen 1998,40) Opettajan tehtävän arvosidonnainen luonne ja oppimisen edistäminen eettisin keinoin määrittelevät opettajan työn eettistä perusluonnetta. Opettajalta vaaditaan kykyä yhdistää työnsä arvot ja osaamisensa sekä sopimaan tavoitteista ja keinoista toisten kanssa. Opettajan persoona ja ammatillinen rooli pitäisi olla tasapainossa, opettajalta odotetaan eettistä kasvatusta, kasvatusta ihmisyyteen niin, että olennaisimmat arvot ja normit omaksuttaisiin käyttäytymisen tasolle asti. Eettistä valmiutta tarvitaan myös opettajan työn kehityksen pysähtyneisyyden torjumiseksi. Opettajan on hyvä tarkastella omaa suhtautumistaan nykykäytäntöihin kriittisesti ja niiden muuttamista paremmiksi, jos jonkin yksilön tai ihmisryhmän asemassa on korjaamista. Sivistys, ihmisyys, oikeudenmukaisuus ja demokraattisuus ovat tärkeitä hyvän tulevaisuuden kannalta. Opettajuuden tarkastelu eettiseltä kannalta on näin ollen tarpeellista. (Martikainen 2005, 36) Opettajan eettinen kasvu lähtee aina opettajasta itsestään ja halusta kehittyä omassa opettajan työssään. Opettajan on hyvä tarkastella omia toimiaan kriittisesti ja käydä välillä keskustelua muiden opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Kuten aloitin tekstin etiikkaa pitää harjoitella, siksi myös opetukseen voi helposti ottaa mukaan erilaisia eettisiä harjoituksia ja näin se myös kasvattaa opettajuutta. Kurssin lopulla pyysin kirjallista palautetta opiskelijoista, jotta voin kehittää omaa osaamistani opettajana.
Lähteet
Billington, R. (2003) Living philosophy. An introduction to moral thought. Third edition. London, New York: Routledge.
Clarkeburn, H. (2006) Etiikanopetuksen teoriaa ja kokemuksia, Viikin opetuksen kehittämispalvelut, Julkaisuja 2/2006, Helsingin yliopisto, Yliopistopaino, 2006, Helsinki.
Lindqvist, M. (2000) Tässä seison. Uskottavan etiikan jäljillä. Helsinki:Otava.
Martikainen, T. (2005) Inhimillinen tekijä, Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana, väitöskirja, Joensuun Yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, Joensuun yliopistopaino, Joensuu 2005.
Narvaez, D., Getz, I, Rest, J. & Thoma, S. (1999) Individual moral judgment and cultural ideologies. Developmental psychology 35(2), 478-4888.
Rest, J., Narvaez, D., Bebeau, M., & Thoma, S. (1999) Postconventional moral thinking. A neo-Kohlbergian approach. Mahwah, New Jersey, London: Lawrence Erlbaum.
Räsänen, R (1998) Opettajankoulutuksen eettiset haasteet. Teoksessa puheenvuoroja opettajan etiikasta. Oeptusalan ammattijärjestö OAJ. Helsinki:Sävypaino, 30-41.
Saarinen, E. (1994) Filosofia. Porvoo, Helsnki, Juva:Wsoy.
Sockett, H. (1993) The moral base for teacher professionalism. New York, London: Teachers college.
Yrjönsuuri, M. (1996) Hyvän olemus. Johdatus etiikkaan. Helsinki:Kirjapaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti