Opetuksen suunnittelun ja oppimisen arvioinnin keskeinen periaate on konstruktiviinen linjakkuus. John Biggs (1996) viittaa konstruktiivisella linjakkuudella siihen, että kaikkien opetukseen liittyvien osatekijöiden, kuten oppimistavoitteiden, opetusmenetelmien ja arviointimenetelmien tulee edistää opiskelijoiden syvälliseen ymmärrykseen tähtäävää oppimista ja osaamista. Osatekijöiden tulee olla linjassa keskenään eli niiden tulee tukea toisiaan ja samaan aikaan ohjata oppimista samaan suuntaan eli syväsuuntautuneeseen oppimiseen. Linjakkuus näkyy selkeimmin konkreettisina osaamisen kuvauksina eli oppimistavoitteina opetussisällössä. Oppimisen arvioinnin tulee vastaavasti kohdistua osaamiseen ja käsitteelliseen ymmärrykseen eikä tietosisältöjen toistamiseen. (Nevgi & Limblom-Ylänne 2011, 138). Konstruktiivisuus viittaa linjakkuuden perustana olevaan konstruktivistiseen oppimisteoriaan. Tämä tarkoittaa sitä, sekä opetuksen että opiskelutoimintojen tulee tukea opiskelijoiden aktiivista ja itsenäistä tiedonrakentamista- ja oppimisprosessia. (Biggs Tang 2007)
Biggsin (1999) sekä Biggs & Tang (2007) mukaan linjakkaan opetuksen voi jakaa neljään vaiheeseen.
Ensimmäisessä vaiheessa määritellään täsmällisesti oppimistavoitteet. Oppimistavoitteiden tulee olla selkeät ja konkreettiset. Toinen vaihe on opetettavan aineksen ja sisällön valinta. Opettajan on tärkeätä selvittää, mikä on olennaista ja keskeistä kurssin sisällössä ja mikä niin sanotusti ylimääräistä. Opetettavan sisällön valinnassa voi käyttää apuna ydinaineanalyysia. (Nevgi & Lindblom-Ylänne 2011, 141) Ydinaineanalyysillä tutkitaan opetettavan aineen sisäistä rakennetta. Sen tekeminen auttaa opettajaa hahmottamaan opettamansa aiheen tietojen ja taitojen väliset hierarkkiset yhteydet ja suhteuttamaan ne opiskelijan oppimisaikaan, tutkintovaatimuksiin ja opetussuunnitelmaan. (Nevgi & Lindblom-Ylänne 2011, 146) Kolmas vaihe on oppimisen arviointimenetelmien valinta. Opettajan tulee tukea opiskelijoiden laadukasta syväsuuntautunutta oppimista ja arviointimenetelmien tulee olla linjassa oppimistavoitteiden kanssa. Neljäs vaihe on opetusmenetelmien valinta. Opettajan tulee pohtia opetusmenetelmät, jotta opiskelijat saavuttavat syväsuuntautuneen oppimisen ja menetelmät ovat linjassa oppimistavoitteiden, sisältöjen ja arviointimenetelmien kanssa. Opetusmenetelmien valintaa kutsutaan didaktiseksi suunnitteluksi. Opetusmenetelmien valinnassa pohditaan, minkälaista osaamista tavoitellaan. (Nevgi & Limblom-Ylänne 2011, 141)
Bigssin (1999) linjakkaan opetuksen neljää vaihetta mukaillen oma digitaalisen palvelumuotoilun –kurssini toteutti onnistuneesti linjakasta opetusmallia. Digitaalinen palvelumuotoilu –kurssilla määrittelin kolme keskeistä oppimistavoitteita: 1) Tavoitteena on ymmärtää palvelumuotoilun kokonaisvaltaisuus ja käsitteet. 2) Tavoitteena oli oppia hyödyntämään palvelumuotoilun menetelmiä harjoitustöissä, opinnäytetöissä tai omassa työssä. 3) Tavoitteena oli oppia hyödyntämään digitaalisia palvelumuotoilun alustoja ideoinnissa. Digitaalinen palvelumuotoilu –kurssille valitsin palvelumuotoilussa keskeisesti käytettyjä menetelmiä. Opiskelijani olivat Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman opiskelijoita, halusin sen vuoksi toteuttaa kurssista myös hyvin käytännön läheisen sekä poikkeavan muista yliopiston kursseista. Halusin antaa palvelumuotoilun vahvalla teoreettisella opetuksella sekä työpajojen käytännönläheisyydellä kosketuksen palvelumuotoiluun. Tämä lisäsi opiskelijoiden ymmärrystä soveltamisen mahdollisuuksista ja antoi valmiuden toteuttaa palvelumuotoilun menetelmiä käytännössä. Oppimisen arviointi tapahtui opiskelijoiden kolmen työn kautta. Opiskelijoiden tuli toteuttaa kurssin aikana valitsemastaan harjoitustyöaiheesta sopivan, jonka jälkeen he toteuttivat harjoitustyöstä proton. Toinen osa harjoitustyötä oli esitellä proto ja harjoitustyö näyttelykävelyssä, kurssin viimeisellä kerralla. Kolmantena osana oli toteuttaa maksimissaan viiden sivun pituinen kirjallinen harjoitustyö, jossa he kuvailivat konsepti-ideaansa ja palvelumuotoilun prosessiaan. Arviointi jakaantui kahteen osaan, josta ensimmäinen osa tapahtui näyttelykävelyssä. Näyttelykävelyssä opiskelijat esittelivät harjoitustyönsä pitchaus–menetelmää hyödyntäen ja protojaan esitellen. Opiskelijat antoivat myös toisille opiskelijoille vertaispalautetta. Lisäksi opiskelijoiden töitä oli arvioimassa neljän henkilön asiantuntijaraati. Opiskelijoiden arvosana koostui kahdesta numeerisesta arvioista (toisten opiskelijoiden ja asiantuntijoiden tekemästä vertaisarvioinnista ja opettajan tekemästä arvioista). Digitaalinen palvelumuotoilu –kurssilla käytettiin paljon erilaisia menetelmiä, jotta voidaan oppia palvelumuotoilun hyödyntäminen käytännössä. Keskeisimpiä menetelmiä olivat skenaariopaja, palvelujen roolileikkimisen –menetelmä, business model canvas –menetelmä, käyttäjäpersoonien toteutus, affinity diagrammin –kokeileminen, porinapaja konseptisuunnittelumenetelmien käytöstä, kokeilusuunnitelman toteuttaminen, BrandCube –prototyöpaja. Tärkeintä oli, että jokaisella tunnilla hyödynnettiin jotain menetelmää. Palvelumuotoilun menetelmiä on yli 200 erilaista ja niistä pyrin valitsemaan keskeisiä ja eniten käytettyjä menetelmiä. Lisäksi menetelmien valintaan vaikutti opetuksen mielekäs toteuttaminen, jossa itselläni oli tarkoitus myös hyödyntää joitain uusia menetelmiä, joita itse en ollut ennen käyttänyt opetuksessa. Yksi tällainen menetelmä oli porinapaja, jossa opiskelijat keskustelivat tietystä aiheesta hetken ja sen jälkeen keräsimme tiedot ja teimme yhteenvedon. Kurssi oli oikein onnistunut ja opiskelijoilta saamani palaute oli positiivista ja lisäsi innostustani kokeilla ja kehittää digitaalinen palvelumuotoilu -kurssista verkossa toteutettava kurssi.
LÄHTEET
Biggs, J. (1999) Teaching for quality learning at university. Buckingham: The Society for Research into Higher education & Open University Press.
Buggs, J. & Tang, C. (2007) Teaching for quality learning at university. What the student does. Third edition. Buckingham: The Society for Research into Higher education & Open University Press.
Nevgri, A. & Lindblom-Ylänne, S. (2011) Opetuksen linjakkuus – suunnitelusta arviointiin. Teoksessa (toim.) S. Lindblom-Ylänne & A. Nevgri (2011) Yliopisto-opettajan käsikirja, WSOYPro Oy, Helsinki, 138-155.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti